Vanhemmuus ja verkkokasvatus tapahtuma 11.2.2009
Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien myötä aikuiset kautta Suomen ovat heränneet ymmärtämään, että lasten ja erityisesti nuorten internetin käyttö ei ole mitenkään muulle elämälle liitännäinen asia. Lapset ja nuoret todella elävät osan elämästään virtuaalimaailmassa, joka on heille arkitodellisuutta. Esimerkiksi pelien pelaaminen ja mesetys ystävien kanssa on netin puolella samanlaista kanssakäymistä kuin kasvoista kasvoihin keskusteleminen tai vieretysten pelaaminen.
Tähän saakka aikuiset ja erityisesti vanhemmat ja isovanhemmat ovat voineet ajatella, että heidän ei edes tarvitse tietää ja tuntea sitä, mitä netissä tehdään ja mitä siellä tapahtuu. Lapsihan on turvassa kotona, jos hän istuu koneen ääressä eikä kaljoittelemassa kadulla tai puistossa. Tämä ajattelumalli ei toimi! Vanhemmat tarvitsevat tietoa ja tukea.
Miten osaan suhtautua oikein lapseni ajankäyttöön netissä? Millä tavalla voimme olla vastuullisia vanhempia ja isovanhempia muuttuvassa maailmassa? Aihepiirin syövereihin meidät johdattaa Microsoftin tietoyhteiskuntasuhteiden johtaja Max Mickelsson. Luvassa on paitsi painavaa puhetta, myös konkreettisia esimerkkejä muun muassa pelaamisesta ja väkivaltapeleistä. Pääsemme siis todenteolla sukeltamaan maailmaan, jossa lapset ja nuoret viettävät suuren osan ajastaan.
Tilaisuus järjestetäänTietoturvaviikolla 11.2.2009 kello 18 alkaen. Paikkana Technopolis Ydinkeskusta, osoite Sepänkatu 20, 90100 OULU. Sisäänkäynti ODL:ta vastapäätä. Kokoustilana on Reykjavik-kabinetti 5. krs.
Tarjolla on virvokkeita ja pientä purtavaa. Tilaisuuden aluksi pääsemme myös kuulemaan Technopoliksen kuulumisia, jotka meille kertoo Technopoliksen johtaja Seppo Selmgren.
Ilmoittautumiset 9.2.2009 mennessä avustajalleni Jaana Pelkoselle jaana.pelkonen@eduskunta.fi tai numeroon 09-4324179.
Tätä tilaisuutta ei kannata päästää ohi! Ota ystävät mukaan. Myös isät ja isoisät sekä tulevat vanhemmat ovat enemmän kuin tervetulleita!
- Elokuinen kirppis Terva-Toppilan Jazz-vintillä
Dynaamiset Daamit järjestävät kotikirppiksen Terva-Toppilan Jazz-vintillä Kauppaseurantiellä ensi SUNNUNTAINA 17.8 klo 12-15. Tule moikkaamaan ja penkomaan josko jotain kivaa löytyisi.
- Kunnon vapaailta 28.4.08
Jo kymmenettä kertaa järjestetään Kunnon vapaailta Radisson Sassissa maanantaina 28.4 klo 17.30-21.00. Ilta on ohjelmallinen tilaisuus hyvän ruuan, kiinnostavien tuote- ja myyntiesittelyjen ja mukavan ohjelman sekä muotinäytöksen kera. Esittelyt liittyvät terveyteen, kauneuteen, liikuntaan, vapaa-aikaan sekä erilaisiin palveluihin. Illan emäntänä toimii tällä kertaa Jaana Pelkonen ja kevään muoti tulee Pukumieheltä, Nick ja Nellyltä, Evelacelta ja Morsiusateljee Katariinalta. Pöydän herkut on koottu italialaisen antipöydän antimista.
Lipun hinta on 25 euroa sisältäen ruokailun. Lippuja saa Eine Lindéniltä eine.linden@coronaria.fi (050 3047173) tai Jaanalta. Tule mukaan tekemään tapahtumasta mukava keväinen ilta.
- Vierailu Sampo Pankkiin 10.4.08
Daami Outi Huuskonen ystävällisesti välitti daameille kutsun Sampo Pankin vieraaksi torstaina huhtikuun 10. päivä. Johtaja Susanna Miekk-oja Sampo Pankin Wealth Managementista saapuu kertomaan "Vastuullisesta sijoittamisesta" ja muutenkin sijoittamiseen ja säästämiseen liittyvistä asioista.
Paikka on Sampo Pankin Rotuaarin konttori, Kirkkokatu 13 ja tilaisuus alkaa klo 18. Pankki tarjoaa iltapalan.
Ilmoittaudutko Jaana Pelkoselle jaana.pelkonen@eduskunta.fi tai 09-4324179 viimeistään maanantaina 7.4 tarjoilujen vuoksi.
- Torstaina 31.1. 08
Tutustumme NetPosti-palveluihin Oulun Postin vieraina. Illan isäntänä toimii Tommi Björklund.
Paikkana on Sokos Hotel Arina, Isokatu 24, 3. kerros.
Netposti on internetissä toimiva maksuton sähköinen asiointipalvelu kaikille yli 15-vuotiaille suomalaisille. Palvelun avulla voi vastaanottaa sähköisiä kirjeitä tai vaikkapa laskuja sekä arkistoida niitä siellä. Sähköinen laskukopio voidaan maksaa verkkopankissa ja säilyttää Netpostin arkistossa. Ilmoittautumiset tarjoilun vuoksi viimeistään 28.1. osoitteella tanja.solehmainen@eduskunta.fi
- Marraskuun lopussa kuulemme meille kaikille tarpeellisista ensiaputaidoista
sekä miltä tuntui vaihtaa vakituinen työ Nokialla yrittäjyyteen. Samalla kurkistamme ihanien sisustus- ja lahjatavaroiden valikoimaan. Maanantaina 26.11.2007 klo 18-20 tapaamme FAST Oy:n tiloissa osoitteessa Haaransuontie 9 (Maikkulan yrityskylässä, entinen IdeaPiha, puutarhamyymälä). 18.00 Tervetuloa / Katriina Haapakoski 18.00 Suvi Lindénin tervehdys 18.10 Ensiaputaitojen merkitys ja ensiapukoulutukset tänään / Tj Katriina Haapakoski, FAST Oy 18.45 Hyppy piiasta emännäksi, Nokialta yrittäjäksi / Tj Heidi Jaara, Wheslyn Group Oy 19.00 Kahvit
Heidi kertoo tuntemuksista siirtyä vakituisesta työstä yksityisyrittäjäksi: kuinka uskalsin ja mitä se vaati. Heidi kertoo myös yritykseensä liittyen BALMUIR-tuotemerkistä. BALMUIR -mallisto koostuu sisustustuotteista ja asusteista, jotka ovat ensimmäistä kertaa saatavilla Suomen markkinoilla ja jotka ovat erittäin harvinaisia myös Skandinavian markkinoilla. www.balmuir.com
Tilaisuudessa on mahdollisuus joululahjaostoksiin. Valitsisiko pukinkonttiin ihania Balmuir-tuotteita tai miten olisi vaikkapa ensiapulaukku tai lahjakortti ensiapukurssille lahjaksi ihmiselle, jolla on jo kaikkea!
Ilmoittautuminen tilaisuuteen viimeistään 23.11.2007 Tanjalle mieluiten sähköpostilla tanja.solehmainen@eduskunta.fi <mailto:tanja. solehmainen@eduskunta.fi> Vaihtoehtoisesti myös puhelimitse 09-432 4179
MITÄ ÄÄNI VIESTII MEISTÄ? 6.10.07
"Paras puhuja on se joka saa ihmiset näkemään korvillaan"
Oulun Valkonauha ry. järjestää lauantaina 6.10.07 klo 11-14 Keskustan seurakuntasalin alasalissa os. Isokatu 17, ilmaisseminaarin teemalla "Mitä ääni viestii meistä"? Kouluttajana on kokenut äänenkäytön opettaja ja ryhmänohjaaja FM, logonomi Tuula Aaltonen.
Seminaarissa käsitellään äänen merkitystä lähisuhteissamme. Onko ääni työvälineesi vaikkapa vapaaehtoistyössä Palvelevassa puhelimessa tai arkityössäsi asiakaspalvelussa tai jopa hälytyskeskuksessa? Luommeko rauhallisuutta, iloa ja tyytyväisyyttä tavassamme käyttää ääntämme kotona tai työpaikalla? Vai jätämmekö jälkeemme hermostuneen, ikävän ja painostavan tunnelman?
Vapaa pääsy, vapaaehtoinen kahviraha paikallisen valkonauhatyön hyväksi. Järjestelyissä mukana Kristillinen Opintokeskus.
Ilmoittautuminen ja tiedustelut Oulussa m-l.pukinkorva@tasekeskus.fi <mailto:m-l.pukinkorva@tasekeskus.fi>, 040-5000751 tai Suomen Valkonauhaliiton toimistoaikoina 09-1351268 tai irja.eskelinen@suomenvalkonauhaliitto.fi <mailto:irja.eskelinen@suomenvalkonauhaliitto.fi> .
10.10.07 Teatteri-ilta Daameille
Nyt Sinulla on mahdollisuus lähteä yhdessä katsomaan Pudotuspeli-dekkarikomediaa Oulun kaupungin teatterin pienelle näyttämölle. Olemme varanneet lippuja Aleksis Kiven päivälle 10.10. klo 19 näytäntöön.
"Pudotuspeli on kuvaus huippufirman työhönottotilanteesta, joka muuttuu uraohjusten painajaiseksi. Kuvaus ihmisistä, joille ura on työtä tärkeämpi luonteen muovaaja. Mitä tapahtuu, kun täytyy yrittää kovemmin, mutta mikään ei ole kyllin hyvää?"
Liput maksavat á 20 e ja ne on varattava 15.9. mennessä Eine Lindéniltä mieluiten sähköpostilla eine.linden@coronaria.fi <mailto:eine.linden@coronaria. fi> tai vaihtoehtoisesti puhelimitse 050 304 7173.
Näyttelyn avajaiset torstaina 2.8. klo 17-19
Tapaamme taiteen merkeissä nauttien upeista maalauksista ja piirroksista Sini Kunnaksen ja Matti Järvenpään näyttelyn avajaisissa
Neliö-galleriassa klo17-19.
Sini Kunnas ja Matti Järvenpää ovat molemmat itseoppineita taiteilijoita.
Kunnaksen kiinnostus musiikkiin, kirjallisuuteen sekä eri aikojen mediaan tuo teoksiin ideoita sekä postmodernin säväyksen. Teokset ovat muotokuvamaisia naiskuvia, piirroksia tai maalauksia paperille, joissa todellinen malli on lopputuloksessa muutettu toiseksi ihmiseksi, mielikuvista syntyneeksi. Kuvassa on kuin joku tuttu, jota ei ole ollut maalausta tehdessä olemassa, vaikka teosta on inspiroinut elävä malli.
Iltahetki Tuulikki Tepon seurassa 17.6.07
Ennen kuin kirmaamme kesälaitumille esitän, Sinulle mielenkiintoista iltahetkeä oululaisen Tuulikki Tepon seurassa. Tuulikki eläkkeelle jäätyään muutti Intiaan ja on ollut jo vuosia Intiassa orpokodin vetäjänä. Tuulikki on pitkän yhtäjaksoisen rupeaman jälkeen (neljä vuotta) käymässä Oulussa yhdessä kummipoikansa Mooseksen ja Mooseksen pojan Rashidin kanssa. Tuulikki on kouluttanut Mooseksen, joka toimii tällä hetkellä koulun rehtorina ja Rashid puolestaan on valmistunut yhdestä Intian arvostetuimmista insinööriyliopistoista. Orpokodin pitäminen, ilman organisaatioiden tai yhteiskunnan tukea, vaatii paljon aherrusta ja rakkautta asiaan. Tuulikki Teppo on luvannut kertoa orpokodistaan, intialaisesta elämän menosta ja kulttuurista. Myös Mooses ja Rashid kertovat elämästään.
Digi-ilta 11.6.07
Suomi siirtyy televisiolähetyksissä digitaaliseen aikakauteen syyskuun alusta. Se edellyttää televisiovastaanottimiin digiboxin hankintaa. Antennitalouksista 83 % ja kaapelitalouksista 55 % ovat hankkineet boxinsa.
Daamien digi-ilta järjestettiin yhteistyössä Mustan Pörssin kanssa 11.6. klo 19-21
Daamit kutsuvatt Sinut mukaan vaihtamaan ajatuksia maanantaina 12.2 klo 17-19 Aleksinkulmaan teemalla "Laatua vanhusten hoitoon"
Vanhusten hoito ja sen laatu on kovasti puhuttanut oululaisia ja sen vuoksi "Vanhusten hoitoon laatua tilaisuus" järjestetään Aleksinkulman salissa. Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Jari Mäki-Runsas valoittaa miksi osa oululaisista vanhuksista hoidetaan naapurikunnissa, onko Oulussa riittävästi palvelukotipaikkoja, millä tavoin laadusta huolehditaan. Marja Aarnio-Isohanni on Esperi Oy toimitusjohtaja. Esperi Oy on yksi Suomen suurimmista hoiva- ja terveysalan yrityksistä tuottaen palveluja yli 150 kunnan alueella. Marja kertoo meille miten Esperissa varmistetaan hoidon laatu. Ensimmäiset oululaisen Esperin hoivakodin asukkaat muuttivat uuteen kotiinsa tammikuun alussa.
Vierailu Yleen maanantaina 27.11 klo 17.30
Vierailemme on maanantaina 27.11 klo 17.30 Ylen uusiin toimitiloihin vastavalmistuneissa Teknologiankylän tiloissa Sepänkatu 20. Emäntänä toimii Maisa Veräjänkorva ja saamme infoa Ylen toiminnasta Oulussa ja lähitulevaisuuden suunnitelmista. Analogiset televisiolähetykset lopetetaan elokuussa 2007 ja Suomi siirtyy digiaikaan. Missä mennään tässä hankkeessa ja miksi oikein digiaikaan siirrytään?, tästä kaikesta Maisa kertoo meille.
Nato –mörkö vai muusa, torstaina 23.11 klo 18.00
Keskustelutilaisuus Pohjois-Pohjanmaan Reserviupseeripiirin ja Oulun Maanpuolustusnaisten kanssa Natosta ja Suomen suhteesta Natoon teemalla Nato -mörkö vai muusa. Alustajaksi olemme saaneet everstiluutnantti Kari Pelkosen. Hän on ollut usean vuoden ajan töissä Suomen Nato-edustossa Brysselissä ja seurannut läheltä Naton kehitystä ja Suomen yhteistyötä Naton kanssa.
Naton roolista Suomen puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa keskustellaan intensiivisesti. Eduskuntavaaleissa turvallisuuspolitiikka on yksi aihealue, josta tullaan ehdokkaita tenttaamaan. Nato on Suomessa mystifioitu ja siihen liitetään monia asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Siis nyt meillä on mahdollisuus saada sisäpiirin tietoa liittyen puolustuspolitiikkaamme ja sen lähitulevaisuuden haasteisiin. Keskustelutilaisuus järjestetään torstaina 23.11 klo 18-20 Kirkkotorin koulutuskeskuksessa, Asemakatu 5.
Eija Keränen on dynaaminen daami ja erikoistunut mm. aivohuoltoon. Eija on lupautunut pitämään meille illan aivohuollosta. Illan teema siis:
KOKEILE AIVOHUOLTOA -PÄÄN SIJOITUSTOIMINTAA
Ethän ole ihmisenä toimiva robotti? Onko sinulla taipumusta unohteluun? Oletko jatkuvasti kesäterässä? Saatko itsestäsi kaiken irti? Miten sinun aivosi toimivat - hyrräävätkö ne? Nakuttavat? Katkovat? Yskivät?
Käytä, säästä, suojele ja huolla aivojasi - tärkeintä työvälinettäsi!
Säilytä arvosi - Huolla päätäsi, itseäsi. Tutustu aivohuoltoon ja sen tuomiin hyötyihin jokapäiväisessä siviili- ja työelämässä. Tilaisuuden koulutussisältö perustuu Eija Keräsen kirjoittamaan teokseen Aivohuollon käsikirja.
Tilaisuus järjestetään Oulun ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveydenhuollon yksikössä Professorintie 5. Emäntänä toimii Daami Kaijaleena Serlo. Tutustumme myös soten koulutustarjontaan ja kuulemme ajankohtaisia kuulumisia terveydenhuollon koulutuksesta.
Raha-automaattiyhdistys rahoittaa suomalaista kansanterveystyötä ja -järjestöjen toimintaa yli 300 miljoonalla eurolla vuodessa. Missä mennään RAY on tapaamisemme aihe 9.10 klo 17.30. Saamme RAY:n avustusjohtaja Hannu Salokorven vieraaksemme. Saamme kuulla myös RAY:n ja ODL:n yhteisestä "Hyvinvointikeskus"-hankkeesta. Tilaisuus järjestetään Oulun Diakonissalaitoksen kokoustiloissa, Albertinkatu 18 A..
Syksyn aloitamme kulttuurilla. Olemme saaneet kutsu lappilaisen Sohvi Kelan taidenäyttelyn "Sydämen ja mielen maisemia" avajaisiin keskiviikkona 6.9 klo 18.
Näyttely on O.Jauhiaisen museossa Jaarantie 2 Kiimingissä. Sohvi Kelan työt ovat naivistisia ja piristävät ja koskettavat katsojan silmää.
Taiteilija Terttu Jurvakaiselta kesänäyttelyn avajaiset. Avajaiset ovat lauantaina 17.6 klo 18-20. Näyttelyn avaa kansanedustaja Suvi Lindén. Musiikkiesityksiä Anna Heikkilä, klarinetti ja Anna-Leena Penttinen, piano.
Taidegalleria Terttu Jurvakainen sijaitsee Oulusta 37 km Kajaanin suuntaan, Muhoksen keskustassa kiireettömässä ja luonnonkauniissa ympäristössä.
Gallerian toimintaan kuuluu perinteeksi muodostunut kesänäyttely , joka kestää kesäkuun alkupäivistä elokuun loppuun. Kesänäyttelyssä on esillä laaja ja monipuolinen kokoelma Terttu Jurvakaisen omaa maalaustaidetta. Mukana on myös joukko vierailevia taiteilijoita: Mary Jane Gregory, Minna Kangasmaa, Niilo Komulainen, Kari Kärkkäinen, Assi Madekivi, Juha Menna, Veikko Myller, Kimmo Pyykkö.
Sampo-pankki kutsui daamit "Tuottoiltaan" 24.4. klo 18..Liitteenä illan ohjelma.
Daamit vierailivat Pohjola-kodissa, tiistaina 4.4 klo 18 Muhoksella
Illan teemana oli "Lapsiperheet Suomessa; väliinputoajia vai tulevaisuuden rakentajia"
Tutustuimme Pohjola-kodin toimintaan, saaimme tietoa erityiskasvatuksen painopisteistä tänä päivänä, lapsiperheiden sosiaalisesta tilanteesta ja keskustelemme missä mättää, kun niin moni lapsi voi pahoin.
Illan asiantuntijoina olivat Pohjola-kodista johtaja Juha Fränti ja kasvatusjohtaja Matti Savolainen.
Maaliskuussa maanantaina 13.3 klo 18 Öbergin-talossa Kirkkokatu 5 syvennymme parisuhteisiin ja siihen miten yhteistyökykyä voi kehittää lisäämällä ihmisten tuntemusta, viestintätaitoja ja luovaa ongelmanratkaisua.. Kataja ry:n parisuhdeterapeutti Maija Rosenquist saapuu Helsingistä luennoimaan
Kataja- Kestävän parisuhteen kasvu ry on yhdistys, joka kokoaa tietoa maassamme tehtävästä parisuhdetyöstä, järjestää ja kehittää ohjaajien koulutusta, tarjoaa työnohjausta ja toimii uusien menetelmien ja ideoiden synnyttäjänä.
Oulun seurakuntayhtymä on aloittanut yhteistyön Kataja ry:n kanssa. Hankkeita ovat mm. Kotiinpäin parisuhde- ja Alku-projekti. Kuulemme myös mitä nämä hankkeet pitävät sisällään. Illan aikana saamme aimo annoksen parisuhdetietoutta ja –taitoja. http://www.katajary.info
Ohjelma
DAAMIT TIETOMAASSA
Helmikuussa tiistaina 21.2 klo 18 Tiedekeskus Tietomaa on kutsunut daamit tutustumaan Leonardo da Vincin keksintöihin sekä Liikkeelle –näyttelyyn. Luvassa myös pientä purtavaa ja tutustumista taloon. Tilaisuus päättyy klo 21.00. ilmoittautumiset 14.2 mennessä sampo.puoskari@ouka.fi.
Lentoon, sanoi Leonardo da Vinci. Näyttely esittelee italialaisen renessanssiajan yleisneron keksintöjä. Näyttelyn kohteet on rakentanut Museo Leonardiano Vincin kotikaupungista Italiasta, ja se on kiertänyt maailmaa jo vuodesta 1953. Näyttelykohteita on yhteensä 21. Tietomaan näyttelyssä on neljä teemaa: vesi, työkoneet, sota ja lentäminen. Leonardon lempiaihetta, lentämistä, esittelevät ruuvilennin, lihasvoimalla toimiva lentolaite ja liitolaite.
JOHANNA ORAKSEN MAALAUKSIA
Ma 21.11.2005
Daamit tutustuvat kutsuvieraina Johanna Oraksen näyttelyyn "Avain aikaan ja asetelmaan"maanantaina 21.11. klo 18.00 alkaen. Hanna Kaarina Syrjäläinen kertoo Johannan viimeisimmät kuulumiset mm. Louvren näyttelystä.
Oulun näyttelyssä on esillä viitisenkymmentä teosta, jotka ovat syntyneet viimeisen kolmen vuoden aikana. Osa teoksista siirtyy maaliskuussa 2006 Versailles:ssa Ranskassa järjestettävään yksityisnäyttelyyn, joka on kutsunäyttely ja on Ludvig XIV:n entisiin ratsutalleihin kunnostetussa kaupungin näyttelytilassa.
MANNERHEIM-MONOLOGI JA PIKKUJOULUT La 10.12.2005
Vietämme daamien pikkujoulua teatterin merkeissä. Monologi "Viimeinen päiväkäsky" kertoo ylipäällikkömme ja presidenttimme Marsalkka Mannerheimin kahdesta päivästä Mikkelissä joulukuussa 1945, jolloin hän luonnosteli YYA-sopimusta. Mannerheimina näyttämötaiteen maisteri Timo Närhinsalo. Monologi nähdään ensimmäistä kertaa Oulussa. Esitys on Nukulla klo 18.00. Liput 20 euroa. Laita päivä kalenteriisi, kutsu ystäväsi mukaan ja varaa liput ilmoittautuamalla
GRÜNSTEININ ESITTELYILTA PUKUMIEHESSÄ To 20.10.2005
Muotipainotteinen viikko jatkuu Pukumiehessä. Tervetuloa viettämään iltaa upeiden turkkien ja syksyn muodin merkeissä torstaina 20.10. klo 19.00-21.00. Ensiesittelyssä Grünstein, Suomen johtavan turkistalon uudistunut mallisto naisille ja miehille. Paikalla suunnittelija Kisu Aho ja myyntipäällikkö Marjatta Huuhka. Stendhal-asiantuntija Lenita Ojala antaa ihonhoito-ohjeita.
Erikoisalennus illan ostoista myös kosmetiikka-osastolta. Snasks & drinks.
MARIMEKON MUOTINÄYTÖS Marimekko on kutsunut Daamit tutustumaan syksyn muotiin lokakuussa, tiistaina 18.10. klo 18.30.
PILATES-KURSSI la 24.9, su 25.9, la 8.10.
Valitsimme syksyn liikuntamuodoksi Pilateksen, joka sopii kaikenikäisille ja –kokoisille. Sinun ei tarvitse olla liikunnanharrastaja tai liikunnallinen. Pilates pohjaa hengitystekniikkaharjoituksiin ja venyttelyyn. Uudistunut Liikuntakeskus Hukka tarjoaa sinulle oivan mahdollisuuden tutustua erilaiseen lajiin, joka voi viedä sinut mukanasi. Lisäksi Ritva Tanskanen esittelee meille Hukan palvelutarjontaa sekä liikuntamahdollisuuksia.
OSTEOPOROOSI JA LIIKUNNAN MERKITYS SEN ENNALTAEHKÄISEMISESSÄ ti 27.9.2005
Tilaisuuden avaus, Kansanedustaja Suvi Lindén Tervetulotoivotus, Hyvinvointikeskus-hankkeen esittely Eero Väätäinen, johtaja, ODL Liikunta ja osteoporoottisten murtumien ehkäisy Raija Korpelainen, TtM (väitellyt), tutkija LiikunNaisten toiminta Seija Niku, Oulun LiikunNaiset Liikuntapalvelut Oulussa Niina Epäilys, Liikuntapalvelupäällikkö, Liikuntavirasto, Oulun kaupunki Järjestäjinä Dynaamisten Daamit ja Oulun LiikunNaiset.
TASA-ARVOA – TARUA VAI TOTTA? ti 6.9.2005 Miten tasa-arvo toteutuu elämän eri aloilla?
Kansanedustaja Suvi Lindén Tasa-arvo – tarua vai totta?
Tuulikki Petäjäniemi, VT, yritys- ja yhteisökonsultti Tasa-arvovaltuutettu vuosina 91-94
Sinni – voimavarakeskuksen esittely Leena Teräs, koordinaattori
OULUN TAIDEMUSEON KESÄNÄYTTELYJEN AVAJAISET ti 17.6.2005
Oulun taidemuseon johtaja Taina Myllyharju kutsuu dynaamiset daamit kesänäyttelyjen avajaisiin. Ohjelmassa on Oulun Kansallisen kulttuuriseuran kesäkonsertti ja kolmen näyttelyn avajaiset Oulun taidemuseolla. Lisäksi on oiva mahdollisuus osallistua Taidegalleria Terttu Jurvakaisen kesäkauden avajaisiin Muhokselle.
Oulun Kansallisen kulttuuriseuran kesäkonsertti Sotilassoittokunta esiintyy Oulun taidemuseon terassilla Tervetulotoivotus, taidemuseon johtaja Taina Myllyharju
Tervaa ja teknologiaa -näyttelyn avaussanat,
- kaupunginjohtaja Kari Nenonen
- From North with Love and Confusion -näyttelyn esittelee Pohjoisen valokuvakeskuksen johtaja Arja-Liisa Räisänen
- FormScape -näyttelyn avaa teollisen muotoilun läänintaiteilija Leena Isotalo
Performance - Willem Barents, näyttelijä Janne Raudaskosk iBussikuljetus taidegalleria Terttu Jurvakaisen kesäkauden avajaisiin
Muhokselle lähtee taidemuseon edestä. Paluu Muhokselta klo 21.30.
TE – KESKUKSEN VIERAANA ma 4.4.2005
TE-keskuksen tehtävät lyhyt katsaus keskuksen toimintaan TE-keskuksen johtaja Leila Helaakoski
Mitä on julkinen työvoimapalvelu ?työllisyystilanne Pohjois-Pohjanmaalla ja Oulussanäkökohtia, miksi Oulussa on korkeampi työttömyys kuin keskimäärin Pohjois-Pohjanmaalla? Kehittämispäällikkö Helena Pajunen työvoimaosastolta.
Työvoimapalvelut käytännössä käytännön esimerkkejä ja tietoa työvoimapalveluista Työvoimaohjaaja Antti Haapalainen
Hemmotteluilta EveLacessa ke 15.3.2005
Olemme saanet kutsun Eeva-Riitta Fingerroosilta saapua hemmotteluiltaan Maikkulan yrityskylään EveLacen tiloihin. EveLace on oululainen yritys, joka tänä vuonna juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan.
Eeva-Riitta opastaa meitä daameja alusvaatteiden ihanaan maailmaan ja saamme kymmenen hyvää neuvoa miten osaamme hankkia oikeanlaiset alusvaatteet ja miten niitä tulee hoitaa. Tule hemmotteluiltaan!
MITEN SENIORIMME SELVIYTYVÄT OULUSSA
- riittävätkö palvelut ja millaisia palveluita tarjotaan? ma 7.2.2005
Aiheeseen johdattelua, kansanedustaja Suvi Lindén
Missä Oulussa mennään - laitoshoitoa vai kotipalveluita ?
- Rita Oinas, alueellisen vanhustyön palveluyksikön päällikkö, Oulun kaupunki
- Kenelle Caritas-koti on sopiva vaihtoehto? Millaisia palveluja on tarjolla? Caritas-säätiön palvelujohtaja Hilkka Määttä
Kun lähiomainen tarvitsee pikaista hoitoa - löytyykö sitä?
Kommenttipuheenvuoro Päivi Fornas
Tilaisuudessa on mukana vastaamassa kysymyksiimme Oulun kaupungin alueellisen vanhustyön palveluyksiköstä kotipalvelusihteeri Raija Raappana.
ESIINTYMISEN JA VAIKUTTAMISEN BRUSH UP-ILTA SEKÄ PIKKUJOULUHETKI ke 8.12.2004
Aloitamme illan kevyellä keitolla ja salaatilla. Illan teemana on päivittää omat taidot vaikuttamisessa ja vakuuttamisessa. Päivi Mattsoff antaa vinkkejä siitä, millä tavoin olemme vakuuttavia viestijöitä. Paneudumme aiheeseen harjoituksen avulla.
ESIINTYMISEN JA VAIKUTTAMISEN BRUSH UP-ILTA ma 15.11.2004
Illan teemana on päivittää omat taidot vaikuttamisessa ja vakuuttamisessa. Päivi Mattsoff antaa vinkkejä siitä, millä tavoin olemme vakuuttavia viestijöitä. Paneudumme aiheeseen harjoituksen avulla. Suvi Lindén tuo terveiset Yhdysvaltojen presidentinvaaleista ja kertoo millaisia esiintyjiä ovat George Bush ja John Kerry.
NATO – MAHDOLLISUUS VAI UHKA? Ma 18.10.2004
Johdatus teemaan Suvi Lindén, kansanedustaja, ulkoasiainvaliokunnan jäsen
Missä mennään Nato? Onko Nato yhteistyöllä merkitystä Suomen turvallisuuden näkökulmasta Kari Pelkonen, everstiluutnantti, Suomen Nato-edustusto Bryssel
Alueellisen ja kansallisen puolustuksen tulevaisuuden näkymät Timo Suutarinen eversti, Oulun Sotilasläänin komentaja
Järjestäjänä Dynaamiset Daamit ja Oulun Maanpuolustusnaiset ry.
"HOITOTAKUU – TAKUU MISTÄ
JA MITEN SE OULUSSA TOTEUTETAAN"
ma 4.10.2004
Seminaari avaus ja hoitotakuun esittely Suvi Lindén, kansanedustaja
Hoitotakuu haastaa Oulun, miten tavoitteeseen päästään Leena Uusitalo, Palvelupäällikkö
Erään palvelutuottajan näkökulma Maili Hernetkoski, Terveyskeskusavustaja,
SuPerin Oulun ao 208 puheenjohtaja Hoitotakuun vaatimukset terveydenhuollon koulutukseen
Kerttu Maunu, Rehtori, Oulun sosiaali- ja terveysalan oppilaitos
Kaijaleena Serlo, Osastonjohtaja, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö, OAMK
Päättäjän näkökulma Raimo Järvenpää, Sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja
VARHAISKASVATUS, OSA ELINIKÄISTÄ OPPIMISTA VAI SOSIAALIHUOLTOA? Ma 31.5.2004
Tilaisuuden avaus, Suvi Lindén, kansanedustaja
Miksi päivähoitolain kokonaisuudistus on tarpeen KM Kristiina Cleve, Lastentarhaopettajaliitto
Päivähoidosta varhaiskasvatukseen -perustehtävän päivittäminen Professori Eeva Hujala
Onko hallinnolla väliä? Harri Nikander, Keravan koulutusjohtaja
Oulussakin on kokemuksia Anitta Pakanen, Mäntylä-Snellman päiväkodin johtaja
Haasteet varhaiskasvatukselle osana elinikäistä oppimista Paavo Moilanen, Opetuslautakunnan puheenjohtaja
Dynaamiset Daamit aloittivat toimintansa keväällä 2004. Kansanedustaja Suvi Lindénin kokoama naisverkosto kokoontui ensimmäisen kerran maaliskuussa 2004. Kevään aikana naisverkosto tutustui SATS:in kuntoliikuntamahdollisuuksiin sekä suunnitteli intoa puhkuen tulevaa toimintaa.
|